Uusi vastaus
Peruuta
Vastaus
pääasiakirjaan
Ripe
09.09
12:53
|
Aiheeseen:
Joukkueet
Otsikko:
Liitto ja laji
|
|
|
Teksti:
Liitossahan ei palkattua väkeä ole kovin montaa henkilöä, joten kuvittelisin työajan kuluvan rutiiniluontoisten asioiden pyörittämiseen ja erilaisiin tiedusteluihin vastaamiseen yms. Korostan, että tämä on mutuani, koska en ole koskaan asiasta kenenkään kanssa syvemmin keskustellut. Tuskin erilaisiin kehitysprojekteihin tällä mallilla on rahaa tai aikaa. Valtaahan liitossa pitävät littokokouksen (seurojen) valitsemat henkilöt.
Jotenkin on alkanut tuntua, että olisikohan lajin levittämiseen pitänyt jo aikaa panostaa enemmän, sillä pikku hiljaa alkaa tulla pelko koko lajin häviämisestä. Tämä olisi kai ollut hyvä toteuttaa liittojohtoisesti, koska alueilla sen paremmin kuin seuroillakaan ei ole palkoillista väkeä. Alueet ja seurat ovat varmaan oikeita tahoja kenttätyöhön, mutta mallit ja materiaalit pitäisi kehittää keskitetysti. Tämähän vaatii sitten panostamista eli raa'asti rahaa.
Vuosia olen nähnyt tilastoja (en tosin ihan viime vuosina), joissa näkyy, että lisenssien määrä on kasvussa. Halleilla en tosin ole tätä kasvua havainnut, pikemminkin päin vastoin.
Sarjajärjestelmien muutokset ovat varmaan olleet suuri ponnistus ja alkuun näyttikin siltä, että joukkueiden määrä olisi kasvussa. Naisten osalta tuleva kausi näyttää kyllä melko huonolta, liekö kaikki SM-sarjajoukkueetkaan valmiita, ainakaan pelaajaluetteloita ei kaikilta seuroilta ole julkaistu. Nyt pitääkin toive panna siihen, että B-junioreissa ja nuoremmissa ikäluokissa saavutetaan ennen näkemätön hyötysuhde aikuispelaajien kasvatuksen osalta. Toivottavasti ennen sitä emme saa enää lukea joukkueiden hajoamisista. Muuten ei oikein enää voi puhua kilpaurheilusta.
Asiasta lienee yhdellä jos toisella ajatuksia ja mielipiteitä?
Kaikki asiakirjat
   
Tekijän mukaan
   
Otsikon mukaan
   
Aiheen mukaan
   
Siirry takaisin