Club Alfa Romeo Finland ry - Perustettu 1979 - Käyttöehdot Tunnistaudu(sukunimi etunimi tai jäsentunnus)




Alfa Romeolla kulkee lujaa
13.03.2009, Virtanen Matti H.E.


Näillä automerkillä kulkee yhä lujaa
Perjantai 13.03.2009 klo 13:30 (päivitetty pe 13:38)
Koko maailmaa riivaavasta taantumasta huolimatta joillakin automerkeillä menee uutistoimisto Bloombergin mukaan edelleen lujaa. Juuri ilmestyneiden Euroopan autonvalmistajien yhdistyksen ACEA:n tilastot kertovat, että parhaiten helmikuussa myi Hyundai, joka pystyi näyttämään peräti 20 prosentin kasvua.
Kauaksi korealaismerkistä eivät jääneet eurooppalaiset luksusmerkit Alfa Romeo ja Jaguar. Alfan kauppa kasvoi yli 23 prosenttia ja Jaguarin yli 12 prosenttia.
Tilaston muita nousijoita ovat Smart ja Suzuki, jotka molemmat ylsivät myynnissään 0,6 prosentin kasvuun.
Kaikkien merkkien myynti sukelsi Euroopassa keskimäärin 18 prosenttia.
Surkein tilanne on GM-autoilla, jonka amerikkalaisten merkkien myynti romahti 70 prosenttia. GM:ään ainakin toistaiseksi kuuluva Saab oli tilaston häntäpään kakkonen 54 prosentin myynnin pudotuksella.
Huonosti meni myös Land Roverilla (-46 %), Lexuksella (-43 %) ja esimerkiksi Mercedes Benzillä (-34 %). Tilastossa kummittele myös merkki "Muut", jonka myynti enemmän kuin puolittui, laski 55 prosenttia.
Olosuhteisiin nähden hyvin pärjäsivät esimerkiksi Volkswagen (-6 %), Ford (-8 %), Audi (-7 %) ja Skoda (-8 %).
Chrysler-konsernilla ei hurraamista
Konserneista kurjimpia lukuja näytti Chrysler 52 prosentin myynnin laskulla. Toiseksi surkein oli Jaguar, jonka kokonaismyynti sakkasi 36 prosenttia. Myös BMW Group joutui näyttämään rumia lukuja. Baijerilaisen myynti putosi 29 prosenttia.
Ranskalaisen, Peugeotia ja Citroënia valmistavan PSA-konsernin myynti tippui 25 prosenttia. Samaan kastiin päätyi toinenkin ranskalainen, Renault-konserni 23 prosentin myynnin laskulla.
Nissanin myynti aleni neljänneksen, mutta toisen japanilaisen, Toyota-Lexuksen vain 18 prosenttia.
Aivan surkeasti ei mennyt myöskään italialaisella Fiatilla, jonka kokonaismyynti laski 16 prosenttia.
Konsernitason voittaja helmikuussa oli VW Group, jonka myynti laski 10 prosenttia.
Autoalan analytikot ovat jo ehtineet kommentoida konsernien lukuja. Kun BMW antoi loppuviikosta tulosvaroituksen, sen keskeisiä lukuja kommentoi lontoolaisen Sanford C. Bernsteinin analyytikko Max Warburton, jonka mielestä tilanne on kamala.
Samaan aikaan myös Euroopan suurin autonvalmistaja, Volkswagen, ennusti, että sen tulos putoaa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
- Kukaan ei voi paeta tätä kriisiä, ei edes VW, tokaisi frankfurtilaisen Independent Researchin analyytikko Sven Diermeir .
Suomi lähes surkein
Euroopan maista eniten henkilöautojen kauppa sukelsi Islannissa, josta voi sanoa, että siellä kauppa kuoli käytännössä kokonaan pois. Satujen saarilla uusia autoja myytiin peräti 91 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
Suomessa myynti putosi helmikuussa 40 prosenttia.
Suomenkin autokaupan helmikuun luvut ovat eurooppalaisittain karua luettavaa, sillä autokauppa laski koko Euroopassa reilu 18 prosenttia. Suomi painii 40 prosentin pudotuksellaan samassa sarjassa Tanskan, Espanjan ja Portugalin kanssa.
Islannin lisäksi Suomen ohi surkeustilastossa kiilasi läntisessä Euroopassa vain Irlanti, jossa pudotus oli vajaa 63 prosenttia.
Ylivoimaisesti parhaiten autokauppa kävi Saksassa, jossa se kasvoi valtion tuen siivittämänä reilut 21 prosenttia. Myös Luxemburg kipusi vajaan prosentin plussalle.
Myyntitilaston kolmonen on Ranska, jossa päästiin "vain" 13 prosentin pudotukseen.
Itä-Euroopan maista parhaiten kauppa kävi Puolassa, jossa kasvua kertyi yli 7 prosenttia. Kaikista muista entisen itäblokin maista myynti sakkasi pahiten Latviassa ja Liettuassa, yli 70 prosenttia.
Surkeista autonmyyntiluvuista aiemmin kertonut Venäjä ei ole mukana näissä tilastoissa.
Kari Hänninen
kari.hanninen@kauppalehti.fi