Sääntömääräinen syyskokous pidettiin Gustavelundissa Tuusulassa. Kerhon puheenjohtaja
Juhani Mäenpää avasi kokouksen. Hänet myös valittiin kokouksen puheenjohtajaksi. Kerhon sihteeri
Tuomas Kivistö valittiin kokouksen sihteeriksi.

Puheenjohtaja esitteli yhdistyksen budjetin kauden 2020 ohjelmalle. Se toteutetaan vanhan kaavan mukaan ilman jäsenmaksumuutoksia. Juhani Mäenpää valittiin jatkamaan kerhon puheenjohtajana. Kerhon rahastonhoitaja
Marko Kuningas oli erovuorossa ja hän ilmoitti käyttävänsä tämän option, joten hallitukseen valittiin hänen tilalle
Jaakko Leisko. Erovuorossa olivat myös
Auli Paananen ja
Jussi Keltaniemi. He halusivat jatkaa, ja näin päätettiin koska muita jäseniä ei toimeen halunnut.
Ennen kokouksen päättämistä klubimestarit Auli Paananen ja
Mikko Koskinen jakoivat Alfa ja Romeo Cup palkinnot.
ALFA-luokan voittajakolmikko

Keskellä voittaja
Pertti Vainio vasemalla toinen
Timo Lampikoski ja oikealla kolmas
Henry Braithwaite
ROMEO-luokan voittajakolmikko

Keskellä voittaja
Anssi Tamminen vasemalla toinen
Kosti Aho ja oikealla kolmanneksi tulleen
Juha Könösen tytär
Emilia, koska isä Juha ei päässyt kokoukseen.
Klubimestarit aloittivat tänä vuonna uuden tradition kun päättivät aloittaa vuoden tulokkaan nimeämisen. Tänä vuonna
"Vuoden tulokas" kunniakirja myönnettiin Emilia Könöselle. Onnittelut kaikille palkituille!